www.kammo.net

Selailin 12.6.2012 netistä tietoa 3D-tulostimista. Näin sellaisen elämäni toista kertaa livenä Instanssi 2012 –tapahtumassa, kun Hacklab Jyväskylä ry oli mukana esittelemässä toimintaansa. Hacklabin väki oli lainannut JAMK:lta Makerbot-printteriä, jolla he tulostelivat muun muassa muoviosia omaan yhteiseen RepRap-tulostimeensa.

Kinesis Advantage contoured keyboard. Image by James McKay (http://www.jamesmckay.net/)

Maltron 3D Dual-Handed Keyboard. Image by Proword.

Päädyin saman nettisurffaussession aikana jälleen kerran vertailemaan ergonomisia näppäimistöjä. Olen mieltynyt kahteen näppäimistöön, joissa molemmissa olisi hyvät puolensa: Kinesis Contoured Advantage ja Maltron Dual hand 3D. Ensimmäinen on halvempi, mutta sen peukalolle tarkoitetut napit ovat hieman liian korkealla ja oudossa kulmassa. Lisäksi laitteen firmwaressa on selkeitä ongelmia, jotka olen todennut kaverini näppäimistöä testatessa ärsyttäviksi. (Modifier-napit näyttäisivät tietokoneen mielestä jumiutuvan pohjaan, kuulemani mukaan myös näppäimistön toinen puoli voi väliaikaisesti lakata toimimasta, joskin se taisi olla ihan laitteistovika…) Maltron taas on muuten niin kallis, että samalla hinnalla saisi ostettua parikin kannettavaa tietokonetta! Ei mitään tykkejä malleja kylläkään, mutta kuitenkin!

Sitten mieleeni juolahti ajatus täysin omasta ergonomisesta näppäimistöstä. Jos jostain saisi esimerkiksi Cherry MX –näppäinkytkimiä, voisi näppäimistön kuoret kenties tulostaa 3D-tulostimella itse!

Muiden DIY-näppäimistöt

Löysin Tim Tylerin kotisivut. Tim on rakentanut itse oman näppäimistönsä ja lisännyt peukaloille omat nappiryhmänsä kuten Kinesis- ja Maltron-näppäimistöissä on tehty. Hänellä on sivuillaan seikkaperäiset dokumentoinnit käytetyistä kytkimistä ja Youtubessa jopa lyhyt video, jossa hän naksuttelee yksittäisiä näppäimistön näppäimiä. Miehellä tuntuu olevan intohimo erillisiin toimintopainikkeisiin, joten hän on rakentanut kaupan kassakoneiden näppäimistöjä muistuttavia lisäpainikeryhmiä. Tuosta itse näppäimistöosasta löytyy tarkempia ja ehkäpä selkeämpiä kuvia omalta sivultaan.

Tim Tylerin näppäimistössä käytetyt mikrokytkimet ovat sen verran kookkaita, että näppäimiä voisi olla vaikea sijoittaa tarpeeksi lähelle toisiaan. Tim itsekin toteaa etäisyyksien olevan hieman turhan suuria hänen versiossaan. Todennäköisesti tämän takia haluaisin omaan käyttööni tulevaan näppäimistöön Cherryn kytkimet. Ne on tarkoitettu kirjoittamiselle ja kestävät kauemmin.

Cherry-kytkimistä tulisi vain yksi suurempi ongelma: Kuinka ne saisi kiinnitettyä muoviseen kuoreen? Kannattaisiko kuoren yleensäkään olla muovia, pitäisikö sitä olla useampi kerros vai miten näppäimistön saisi rakennettua fyysisesti?

Maltronin versiossa kuori on ilmeisesti muotoon painettua muovisekoitusta. Toimisiko samanlainen myös omaan itse tehtyyn versioon?

Näppäimistöille pyhitettyjä verkkosivuja

Löysin Deskthority– ja GeekHack-nimiset näppäimistöille pyhitetyt sivustot. GeekHackissä oli Dox-nimimerkkiä käyttävä tyyppi, joka on järjestämässä Key64-näppäimistöön perustuvasta ErgoDox-näppäimistöstään kimppatilausta. Tilata voisi joko pelkän piirilevyn, piirilevyn kuorilla tai piirilevyn, kuoret ja näppäinhatut kytkimineen. IRC-kanavalla kyseisen näppäimistön hinnaksi lupailtiin halvempaa kuin mitä vastaavan itse alusta asti rakentaminen maksaisi.

Osittain ErgoDox houkuttelisi myös, mutta 76 näppäintä kuulostaa hieman liian vähältä, sillä jo Kinesiksen näppäinmäärä tuntui käytännössä pieneltä. Useampia funktionäppäimen alta löytyviä näppäinkerroksia en mieluiten haluaisi. Split-design ja erilliset koteloinnit eri käsille tarkoitetuille näppäimille ovat kuitenkin niin hyviä ideoita, että taidan omaan näppäimistööni ottaa mallia niistä.

Deskthorityn foorumilla  on GeekHackin ErgoDox-ketjusta oma versionsa, joka taitaa olla ajantasaisempi nyt, kun GH näyttää olevan toimimaton. Kyseiseltä foorumilta löytyi myös nimimerkkiä suka käyttävä henkilö, joka on rakennellut useita omia näppäimistöjään. Varmasti kätevää, kun työpaikalla on voinut tulostaa omaan käyttöönsä prototyyppikoteloita kokeellisia näppäimistöjä varten!

Lenovon ja IBM:n kannettavista tutuksi tullutta punaista TrackPoint-hiirtä en ollut ajatellutkaan mahdolliseksi osaksi omaa näppäimistöä ennen kuin luin viimeksimainitusta ketjusta ideasta. Pitänee joskus tutkailla, josko eBaystä saisi halvalla sellaisen käytetystä läppäristä poistettuna… Toinen juttu on myös se, saisiko sellaisen kiinni USB:llä Mac:iin, jossa ei ole PS/2-liittimiä.

Arvokasta tietoa sukan rakenteluista oli myös se, että omaa kurvikasta muotoa näppäimistön koteloon ei välttämättä kannattaisikaan ruveta väsäilemään, sillä ergonomisuus häviää helposti pienestäkin näppäimen asentomuutoksesta. Ehkäpä tuollainen kahdesta kaltevasta palasta koostuva, keskeltä etusormien alta korkeammalle korotettava ja pikkurillien kohdalta matalalla oleva malli voisikin olla ratkaisu. Alustavasti olen nyt ajatellut vanerilevyn tai vastaavan käyttämistä kotelointiin. Myös sugrua, eräänlaista eristävää ja muotoonsa kovettuvaa muovailuvahaa voisi hyödyntää.

Oman näppäimistön alkutaival: fyysinen rakentaminen

Sain kaveriltani muutaman Cherry MX Clear -näppäinkytkimen, joilla en ole ehtinyt vielä tehdä kummempia. Lähinnä olen ehtinyt vain testata painalluksen tuntumaa. Se on makuuni hieman liian jäykkä. Juuri ennen kytkimen aktivoitumista on nimittäin kovemman painallusvoiman vaativa kohta, jonka jälkeen näppäinhattu painuu helposti pohjaan saakka. Jähmeää kuin vanhat kirjoituskoneet.

Cherry MX Black olisi ilmeisesti suhteellisen samanlainen kytkin. Harmittavaa, sillä sellaisia voisi saada helposti ostamalla valmiin, halvimman mahdollisen, mekaanisilla kytkimillä varustetun näppäimistön. Tuolloin näyttäisi pääsevän 85 eurolla, kun jo pelkät kytkimet ilman näppäinhattuja maksaisivat jälleenmyyjältä tilattuna yli 50 euroa.

Teurastin yhden tavallisen rubberdome-tekniikalla (= kuminen kupu nostaa näppäimen takaisin ylös, yleisin näppäimistötyyppi) toimivan perus-USB-näppiksen projektiani varten. Näppäimistö oli IGS-merkkinen, ja sen ohjainelektroniikassa oli ystävällisesti merkitty jokainen pinni R1, R2… ja C1, C2… selkeillä merkinnöillä. Taidan hyödyntää tuon piirilevyn ja mahdollisesti näppäinhatut käyttööni. Hatut kyllä kaipaavat viilailua ja liimailua, mutta ne kävisivät kyllä pienen testailuni mukaan myös Cherry-kytkimiin. Toinen vaihtoehto olisi ostaa Teensy-niminen USB-kehityslauta, jota käyttäisi ohjainelektroniikkana, mutta ehdin jo tutkiskella tuon perusnäppiksen näppäinmatriisin toiminnan käsin liitin kerrallaan. Koska en tarvitse kummempia Fn-näppäimiä näppäimistööni, tavallinen ohjain kelpaa.

Tutkimani mukaan Cherry MX Red olisi sellainen kytkintyyppi, jonka todennäköisimmin haluaisin. Siinä olisi valmistajan kytkimistä pienin painallusvoiman tarve, painalluskäyrä olisi lineaarinen ja koko näppäin siten “tunnottomin”, mistä todennäköisesti pitäisin.

Näppäimistöprojektini suunnittelua.

Järjestelin lattialla näppäimistöasettelulleni suunnitelmaa perusnäppäimistöstä irroittamillani näppäinhatuilla ja nappasin tuloksesta kuvan. Muokkasin kuvaa vielä tietokoneella ja pyörittelin joidenkin nappien paikkoja. Nuolinäppäimille en ole vielä keksinyt hyviä paikkoja, mutta alustavasti layout alkaa jo vaikuttaa kivalta.

Jotta näppäinkytkimet eivät maksaisi tuhottomasti, ajattelin säästää esimerkiksi multimediapainikkeiden kohdalla siten, että käytän halvempia elektroniikkaprojekteihin tarkoitettuja painonappeja oikeiden näppäimistöihin tarkoitettujen kytkinten sijaan. Näppäimistööni tulee näillä näkymin lisäpainikkeet äänenvoimakkuudelle (vol up, vol down & mute), musiikkiraidan vaihtoon (previous, next) ja tauottamiseen (play/pause & stop) sekä nukkumisnappi, jolla voi käskeä tietokoneen unitilaan. Itse asiassa tuollainen sleep-painike onkin jo ohjainpiirilevyllä valmiiksi ihan fyysisenä sen lisäksi, että se löytyi useammasta näppäinmatriisin kohdasta. Alkuperäisessäkin koteloinnissa oli vain muovinen lisänäppäin tuon varsinaisen painonapin päällä. En ole varma, haluanko kuitenkaan tehdä samaa virhettä, joka Kinesiksen Advantage-näppäimistöissä on tehty, että F1, F2… jne. olisivat heikkolaatuisempia kuin muut. Ne nimittäin ovat Advantagessa sellaisia wobbly-bobbly-pehmeitä ja huteria muovipainikkeita, jotka muljuvat ikävästi, jos nappia ei paina tasan keskeltä.

Kirjoittelen aiheesta lisää, jos projekti etenee joskus tällaista suunnitteluastetta pidemmälle. Niin ja kommentoi ihmeessä, jos ideani omasta ergonomisemmasta näppäimistöstä herätti ajatuksia!

Opiskelen tietotekniikan aineenopettajaksi Jyväskylän yliopistossa. Olen tänä lukuvuonna suorittanut lähinnä kasvatustieteen aineopintoja. Pidin 28.4.2012 esitelmän, jossa kerroin äidinkielen aineenopettajaopiskelijoiden kanssa pidettyjen harjoitustuntien aikana tehdyn kyselytutkimuksen tuloksista.

En halunnut esityksestä perinteistä Powerpoint-kalvosulkeista, vaan tahdoin välillä jotain visuaalisesti erilaista. Prezi-palvelu, vaikka se joihinkin juttuihin hyvä onkin, tuntui huonolta ja jotenkin jo niin nähdyltä jutulta. Mieleeni tulivat videoluennot, joissa luennoija piirtää havainnollistavia kuvia samalla, kun selittää asioita suullisesti. Esitystilaisuudessa ei kuitenkaan olisi ollut mahdollista käyttää piirtämiseen sopivaa apuvälinettä eikä aikaakaan olisi sellaiseen riittänyt.

Päätin tehdä kuvan valmiiksi Photoshopilla ja näyttää siitä eri osia esitelmän aikana. Halusin asian yksinkertaistamiseksi rullata kuvaa ainoastaan yhteen suuntaan, joten tein siitä kapean, mutta todella pitkän. Näin sain aikaiseksi graafisesti mielekkään kuvan, jossa eri “diat” olivatkin kaikki peräkkäin yhtenä pötkönä.

Kuvan leveydeksi valitsin 1000 pikseliä, koska yleensä videotykit näyttävät 1024×768-kokoista kuvaa. Tuhannella pikselillä mahdolliselle ohjelman omalle vierityspalkille jää vielä tilaa, eivätkä pienet ylimääräiset reunukset haittaa. Esitelmän alkaessa avasin kuvan nettiselaimeen koko näytön tilassa (tämä onnistuu F11-näppäimellä useimmissa selaimissa) ja rullasin kuvan alkuun. Ctrl-näppäintä pohjassa ja hiiren rullaa pyörittämällä olisin tarvittaessa saanut zoomattua kuvaa vielä helposti eri kokoiseksi, mutta leveys tuntui olevan jo valmiiksi sopiva.

Itse esitelmä meni siis varsin hyvin eikä kukaan ainakaan nukahtanut. 😉

Materiaalin tekemiseen meni enemmän aikaa kuin esitysgrafiikkaohjelmiston avulla tehtyyn diashow’hun olisi mennyt, mutta se oli hauskaa ja palkitsi esitystilaisuudessa. Idean saa ehdottomasti ottaa vapaasti käyttöön, jos se tuntuu sopivalta omaan työhön!

Kuvan alkupäässä on kyllä käytetty Apple Keynotea “tavallisiin kalvoihin” niin, että kopioin ne vain suoraan kuvina mukaan ja kaikki tilastot on saatu Google Docs:lla toteutetusta kyselystä, mutta graafiset koristelut on tehty käsin.

Jaan tietysti tekemäni materiaalin CC-BY-SA-lisenssillä, jotta siitä on iloa muillekin:

klikkaa kuva suuremmaksi! (1.7 Mt)

Itse kyselytulosten sisältöä kommentoidakseni voisin sanoa, että valtaosa kysymyksistä oli asetettu pakollisiksi kohdiksi, joten osassa vastauksista on satunnaisia merkkejä näppäimistöltä tai tekstiä tyyliin “lolololo”. Osaan kysymyksistä oppilaat eivät olleet osanneet vastata kovinkaan monipuolisesti,  mutta kokonaisuutena vastaukset ovat silti mielenkiintoisia.

Kyselyyn vastattiin anonyymisti, ja tuloksista julkaistaan tarkempaa raporttia myöhemmin keväällä ilmestyvässä yliopiston verkkojulkaisussa.

TL;DR: Tein siis esitysgrafiikastani pitkulaisen kuvan, jota rullataan ylhäältä alas esityksen edetessä.

Instanssi 2012 on jyväskyläläinen demoparty. Tapahtuman erikoisuuksina ovat muun muassa kävijöiden vapaasti ohjailtavissa oleva salivalaistus ja Summamutikka-kompo, johon voi osallistua millaisella teoksella tahansa! Esimerkiksi itse yhdistelin viime Instanssissa valojenohjauksen ja Summamutikka-entryn esittämällä oman valokuunnelman. Aiemmin Summamutikka-kompossa on nähty teoksia esimerkiksi mIRC-skriptin, PowerPoint-slideshow’n, Flash-animaation ja kauko-ohjattavan robotin muodossa.

Tapahtumassa on luvassa paljon mielenkiintoisia esityksiä, Moleman 2 “Demoscene – The Art of the Algorithms” -dokumenttielokuvan Suomen-ensi-ilta, pelailua, ohjelmointia, hyvää seuraa ja loistava tunnelma.

Mikäli tapahtuma alkoi kiinnostaa, kannattaa välittömästi ostaa lippu (sisäänpääsy 5€, konepaikka 10€), sillä konepaikkoja on enää jäljellä vain kourallinen! Nopeimmat syövät hitaat.

Verkkokirjakauppana tunnettu Amazon julkisti viime viikolla uusia Kindle-lukulaitteita. Päädyin itsekin ostamaan aiemmista malleista kavereilta kuultujen kehujen jälkeen uutuustuotteen heti lanseeraamista seuraavana aamuna. Päätin jakaa ensivaikutelmiani tuoreeltaan heti ensimmäisen päivän käytön jälkeen.

Kindle ja sen paketti

Aiempi tuntumani e-kirjojen lukulaitteista rajoittuu kosketusnäytöllisen Sony PRS-650:n testaamiseen ATK-liikkeessä. Mietinkin aluksi kosketusnäytöllisen mallin hankkimista, mutta päädyin lopulta Amazon Kindlen halvimpaan malliin lähinnä seuraavista syistä:

• Siinä on fyysiset edellinen- ja seuraava-painikkeet näytön sivuilla. Kosketusnäytöllisestä Kindlestä ne olisivat puuttuneet.
• Minulla on mahdollisuus jakaa kännykän 3G-verkkoyhteyttä, joten en tarvitse lukulaitteeseen mobiilinetin käyttömahdollisuutta, vaikka itse liittymä olisikin ollut kalliimmassa laitteessa täysin ilmainen.
• En tahdo sormenjälkiä näytölle, joka muuten olisi tahraton ja heijastamaton.
• Muistiinpanojen tekemiseen perinteiset kynä ja paperi ovat yhä parempia kuin eInk-näytöt. Lähinnä näytön koko olisi ollut suurin rajoite muistiinpanokäytössä.

Laitteen käyttöönotto

Paketointi oli todellakin mainostetun kaltainen, sillä sen kanssa ei todellakaan ehtinyt turhautua. Ohut pahvilaatikko avautui helposti yhden repäisynauhan repimisellä ja kantta ylös nostamalla. Yleisfiilis oli paketin avaamisesta ja sen laadusta erittäin positiivinen.

Laitteen näytön päällä oli muovinen suojakalvotarra, joka lähti helposti pois. Kindlen omalla näytöllä oli kuva, joka kehotti liittämään USB-kaapelin kiinni tietokoneeseen latausta varten. Painoin kuitenkin heti alalaidassa olevaa virtanäppäintä, sillä halusin päästä kokeilemaan tuotetta. Pakkauksessa ollutta pikaopasta en edes vilkaissut.

Alalaidassa oleva vihreä ledi käväisi päällä ja ruudulle ilmestyivät tervetulotoivotukset ja latauspalkki. Ruudulle jäi harmaa erittäin selkeästi erottuva haamukuva aiemmasta ilmeisen kauan ruudulla seisseestä kuvasta. Ensimmäinen mielikuva oli “apua, ei kai tuo oikeasti jää tuohon noin pitkäksi ajaksi?”, mutta jo seuraavan ruudun esille vaihtuessa Kindle väläyttikin koko näyttöä mustana, jolloin haamukuva hävisi kokonaan.

Wifi-asetukset oli nopeaa säätää, vaikka hommaan täytyikin käyttää onscreen-näppäimistöä, jossa liikuttiin nuolipainikkeilla. Päivän kokemuksen jälkeen voisin sanoa, että ainoa asia, jossa aiemmista versioista tuttu fyysinen QWERTY-näppäimistö olisi hyvä, olisi satunnaisten tekstinsyöttöjen lisäksi se, että alareunassa olisi sen ansiosta enemmän väljyyttä.

Kindle ei tukenut yliopistoni langattoman verkon käyttämää WPA Enterprise/TKIP-salausta, joten uusien kirjojen lataamiseen minun on käytännössä käytettävä puhelimesta jaettua wifiä kodin ulkopuolella.

Käyttökokemukset

• Ruudulta on mukava lukea. Katselukulmat ovat loistavat eikä näyttöä juuri erota elektroniseksi näytöksi tavallisesta mustavalkotulosteesta ellei sitä sellaiseksi tietäisi. Näyttö ei käy sivuja vaihtaessa täysmustana jokaisen painalluksen kohdalla, vaan pelkästään aika ajoin.
• Virtanäppäimen asettelu on hieman huono. Onnistuin sammuttamaan Kindleni tänään kaksi kertaa pidellessäni sitä pelkästään oikealla kädellä niin, että pikkurilli tuki laitteen alareunaa juuri virtapainikkeen kohdalta.
• Kindle Storessa kirjavaihtoehtoja selatessa unohdin aluksi todella usein, että nuolipainikkeet eivät vieritä kaupan seuraavalle sivulle, vaan siihen käytetään reunojen sivunvaihtopainikkeita. Sinänsä vähän epäloogista, kun eri kirjojen kohdille kuitenkin selaillaan nuolilla, mutta toisaalta aivan ymmärrettäväkin ratkaisu tuo sivupainikkeiden käyttö koko käyttöliittymänlaajuisena toimintalogiikkana.
• Luulin aluksi, että sivujen vaihtamiseen tarvittavia painikkeita painettaisiin sivuilta kohti laitteen keskellä olevaa näyttöä, mutta todellisuudessa niitä työnnetäänkin etupuolelta kohti laitteen takaosaa. Tästä tulee mielenkiintoinen saranamainen fiilis. Näppäimet varmaankin kuluvat löysemmiksi käytössä.
• Androidia käyttäneenä alareunan painikkeet tuntuvat loogisilta: takaisin, näppäimistö esille/pois -painike, nuolet ja niiden keskellä “enter”, valikkopainike sekä kotinäppäin.
• Fontin asetuksista tulee käytettyä ainoastaan koon muuttamista. Muut asetukset tuntuvat olevan oletusasetuksillaan parhaimmillaan.
  

  Kindlen tekstikoon säätö

• Sanakirjaa on tullut vielä käytettyä hyvin vähän. Se toimii automaattisesti, kun vain vie kohdistimen nuolilla jonkin sanan päälle. Sanakirjaa voi lukea myös tavallisena kirjana (ja siitä voi luonnollisesti hakea sanoja) siirtymällä siihen kotivalikosta, mutta se tuntui todella kankealta varsinkin näppäimistöttömällä Kindlellä.
• Amazonin verkkokaupasta ostetut kirjat siirtyvät automaattisesti lukulaitteeseen. Se tuntuu toimivan ja on helppokäyttöistä. Vielä en ole omia PDF:iä tietokoneelta yrittänytkään lisätä mukana tulleella USB-kaapelilla. Kindlen ymmärtämään formaattiin muuttaminen ja laitteeseen siirtäminen Amazonin pilvipalvelun avulla maksaisi mammonaa megatavuhinnoittelulla, joten aion käyttää Calibre-nimistä tietokoneohjelmaa tuohon tarkoitukseen.
• Voin nyt kantaa kaikki kirjani kätevästi kaikkialle, kunhan vain hankin lukulaitteelleni jonkinlaisen kuljetuskotelon. Minulla tulee varmasti luppoaikoina luettua paljon enemmän tekstejä kuin aiemmin.

Loppusanat

Vaikka Amazonilla onkin valta hallinnoida kaikkea laitteeni sisältöä (kuten esimerkiksi mahdollisuus poistaa tai muuttaa jo ladattujen kirjojen sisältöä), ajattelen silti Kindlen olevan hyvä ostos. Varsinkin hintaansa nähden tuote on loistava, sillä muista Suomeen myytävistä tai Suomessa myynnissä olevista eInk-lukulaitteista saa euroja kasata pöytään vähintään tuplasti.

Kannattaa muuten valita laitetta tilatessa maksu dollareissa, sillä Amazonin tarjoama muunnoskurssi euroihin on yleensä pyöristetty kauppiaan kannalta mielekkäämmin eli hieman yläkanttiin. Yleensäkin tuo Suomeen tilaus onnistuu, kunhan huomaa aluksi klikata “Asutko ulkomailla?” -tyylistä viestiä sivuston ylälaidasta. Mainoksilla höystettyjä halvempia Kindle-versioita ei nimittäin myydä USA:n ulkopuolelle lainkaan.

Ilmaista sisältöä laitteen testailua varten löytyi kyllä Amazonin kaupasta, mutta aion vielä lisäksi jatkossa hyödyntää Project Gutenberg -ilmaiskirjaston palveluita. Lähes kaikista maksullisista Amazon-kirjoista on jokunen luku esillä ilmaisnäytteinä, jotta ihmiset ostaisivat kokoversioita.

Kaikkiaan Amazonin e-kirjabisnes on hieno ja toimiva liiketoimintamalli, jonka keksijä jokainen tahtoisi varmasti olla.

Osallistuin keväällä Keski-Suomen radioamatöörit ry:n järjestämälle radioamatöörikurssille. Ajattelin kertoa hieman harrastuksesta ja mietteitä näin uutena harrastajana.

Mitä radioamatööriys on?

Radioamatööri (ham radio operator, slangina hami tai hamssi) on henkilö, joka pyrkii pitämään radioyhteyksiä toisten radioamatöörien kanssa ja ymmärtämään käytettävää radiotekniikkaa. Radioamatööriasemat ovat luvanvaraisia, joten amatööriksi haluavan on suoritettava moduuleista koostuva tutkinto. Pelkkään vastaanottoon kykenevällä laitteella yhteyksien kuunteleminen on kuitenkin täysin sallittua ilman tutkintoja. Tällaista kuuntelua kutsutaan kuuntelija-amatööritoiminnaksi. Radioamatööriaseman omistajan valvoessa voi myös pätevyystutkinnoton, esimerkiksi juuri kuuntelija-amatööri tai muuten toiminnasta kiinnostunut, kokeilla amatööriasemalta lähettämistä.

Wikipediassa pelkkä sana amatööri on määritelty seuraavasti:

Sanana amatööri perustuu latinan verbiin amare, rakastaa. Tästä johdettu amator^[2], kirjaimellisesti “rakastaja”, viittaa siihen, että amatööri voi suhtautua intohimoisesti (ammattilaista intohimoisemmin) kiinnostuksensa kohteeseen, harrastukseen.

Selkeyttävänä lienee hyvä mainita, että radioamatöörit eivät lähetä kaupallisten FM-radioasemien tavoin aalloille musiikkia tai omaa tuntien mittaista show’taan, vaan tarkoituksena on ylipäänsä saada kaksisuuntainen yhteys kahden aseman välille. Välillä homma vedetään aivan äärimmilleen, kun radioaaltoja yritetään esimerkiksi kimmottaa Kuun kautta toiselle puolen maapalloa mahdollisimman pienellä lähetysteholla itse rakennetun lähettimen avulla, mutta välillä halutaan vain pitää puheyhteyksiä kuulumisten vaihtoon lähistöllä asuvien amatöörien kesken.

Radioamatöörit kuittaavat pidetyt yhteydet lähetettämällä toisilleen QSL-kortit. Itselläni ei vielä ole omia QSL-kortteja, mutta eipä ole kyllä pidemmälle kantavaa laitteistoakaan.

Kaiken radioamatööriliikenteen on oltava salaamatonta ja julkista, joten ilmaiseksi puhelinyhteyden korvaajaksi viestintää ei voi täysin suoraan verrata. Toki tiettyä radioasemaa voi kutsua, mutta varsinaisen vastaanottajan ohella monet muutkin saattavat kuulla liikenteen. Tästä johtuen keskustelunaiheet ovat yleensä kuulumisten vaihtoa, säästä tai radiokeleistä puhumista tai muuta yleisluontoista.

Miten päädyin mukaan?

Viime vuonna huomasin paikallisen radioamatöörikerhon, Keski-Suomen radioamatöörit ry:n, tarjoaman kurssin turhan myöhään enkä muutenkaan opintojen alussa ehtinyt ottaa enää uutta harrastusta jo muiden uusien iltamenojen lisäksi. Nyt vuosi myöhemmin päätin osallistua kurssille, kun sellainen sattui sopivaan aikaan käynnistymään vieläpä sopivalle viikonpäivälle.

Kurssin parissa taisi mennä kolmisen kuukautta, vaikka aika tuntui kyllä vierähtävän yhdessä hujauksessa. Parin tunnin mittaisia tapaamisia oli kerran viikossa OH6AD-kerhoaseman tiloissa. Tutkintoon pakolliset K-“yleismoduuli” ja T1-tekniikkamoduuli suoritettiin Viestintäviraston ja Suomen Radioamatööriliiton valtuuttaman radioamatöörin johdolla, ja toukokuussa 2011 sain virallisen radioamatöörin pätevyystodistuksen.

Harrastustoimintani tähän saakka

Aloin käydä jo kurssin loppuvaiheessa kerhoilloissa, joissa positiivisena yllätyksenä kokoontui parrakkaiden miesten lisäksi myös nuorempaa väkeä. Pidin ensimmäisen radioamatööriyhteyteni eli “hiki-QSO“:n kerhon asemalta niin sanottuna second operatorina jo pätevän radioamatöörin valvonnassa. Vasta-asemana oli englantilainen asema, joka sai käyttää tavanomaisen M-alkuisen kutsumerkkinsä sijaan MR-alkuista kutsumerkkiä kuninkaallisten häiden kunniaksi. Ensimmäinen amatööriyhteyteni oli siis erikoiskutsua käyttävälle asemalle ja vieläpä suht kauaksikin!

Oman radioaseman ja -kutsun omistamisesta täytyy maksaa taajuusmaksua vuodessa 19 euroa, joten ajattelin aluksi, että tyytyisin kerhoiltojen tarjoamaan mahdollisuuteen käyttää HF-radiolaitteita. En siis heti hakenut omaa asemalupaa, vaan ajattelin pihistellä hieman ja odotella myöhempään. Lopulta kuitenkin päädyin lähettämään Viestintävirastolle hakemuksen ja kesäkuun puolella sain luvan lähetintä varten sekä ikioman asematunnukseni, OH6FYX.

Vaihtoehtona, jota harkitsin, olisi ollut säästää rahaa noin 170 euron verran ja ostaa oma vapaasti (tiettyjen sääntöjen mukaan) valittavissa oleva kutsumerkki, mutta päädyin lopulta tuohon ilmaisempaan vaihtoehtoon, jossa ainoastaan tunnuksessa olevan – entistä läänijakoa kuvaavan numeron – sai päättää itse.

Kalustoa

Baofeng-valmistajan käsikapulan ulkoiluttamista syysleirillä

Hankin VHF– ja UHF-taajuuksilla toimivan (halpis)käsiradion, jonka on valmistanut kiinalainen Baofeng. Kyseisessä UV-3R-käsikapulassa on lähetystehoa 2 W, ja sillä pääsee esimerkiksi Jyväskylän alueen toistinasemille OH6RAD ja OH6RUJ. Juttukavereita siis löytyy. Iloa minulle on jo pelkästä vastaanottomahdollisuudesta, sillä laite vastaanottaa liikennettä kiitettävästi. Oheiskrääsääkin sai mukavasti: mukana tuli vyöpidikkeen ja rannehihnan lisäksi kaksi antennia, laturitelakka sekä handsfree-korvanappi mikrofonilla. Noiden lisäksi minulla on ylimääräisinä laitteeseen toinen tarvikeakku sekä SMA->BNC-liitinadapteri. Kaikki tämä tuli maksamaan vain hieman reilut neljäkymppiä, joten halvalla voi harrastuksen ainakin kaluston puolesta aloittaa.

Lisäksi sain eräältä kerhomme jäsenistä vanhan “Mopen” eli Nokian/Mobiran valmistaman NMT-puhelimen, joka on modattu radioamatöörikäyttöön. Siihen sain virtalähteen vasta jokin aika sitten, joten laitteesta kertominen jäänee johonkin myöhempään blogimerkintään, jolloin minulla on toivottavasti enemmän kokemusta Mopella workkimisestakin.

Loppusanat

Yleisesti radioamatöörit tuntuvat olevan mukavia ja avuliaita. Uusia harrastajia neuvotaan ja vanhoja harrastajilta käytöstä pois jääneitä radioita, ns. kirppuja, kierrätetään. Jos Internet joskus hajoaa, minulla on ainakin yhä tapa pitää yhteyttä muihin.

On hienoa, että löysin Jyväskylästä ja maailmalta tällaisen yhteisön!

73 de Jouni OH6FYX

Ostin reilu vuosi sitten keväällä Gigantista Dell Inspiron Mini 10v -minikannettavan. Pääasiallinen tarkoitukseni tuolloin oli saada MacOS X:ää pyörittävä pienikokoinen tietokone. Applen lähin vastine oli reilun tonnin maksava 13-tuumainen Macbook Air, joten pienemmän koneen saadakseen oli vaihdettava valmistajaa. Löysin useita blogipostauksia, jotka kertoivat Intel-yhteensopivien OSX-käyttisten toimivuudesta Dellin Mini 9- ja 10-malleissa, ja päätin tilata itsekin koneen.

Asennus

Asennusmedian ostamisen jälkeen kopioin sen sisällön muistitikulle, sillä miniläppärissä ei luonnollisestikaan tilan säästämiseksi ole DVD-asemaa. Asennus sujui mutkattomasti, ja pian pääsinkin käyttämään konetta. Käyttöjärjestelmä kuitenkin hajosi heti ensimmäiseen ohjelmistopäivitykseen. Asensin käyttiksen uudelleen, mutta tällä kerralla en antanut päivitykselle lupaa.

Huomaa dvorak-näppäintarrat 🙂

Jatkokäyttö

En jaksanut perehtyä ongelmaan sen kummemmin, joten en osaa sanoa, kuinka helposti käyttöjärjestelmän olisi voinut päivittää. Itse asennus kuitenkin oli erittäin helppo tehdä, ja väkertelystä pitävälle hackintosh-kone voisikin olla hyvä ratkaisu. Applen koneista tuttua laadukkuutta kuitenkin puuttuu, sillä päivitysten toimimattomuuden lisäksi esimerkiksi nukkuminen ei joka kerralla toiminutkaan kunnolla, vaan jumitti herätysvaiheessa koko koneen. Tällaista ei käy aidolla Applen valmistamalla Mac-laitteistolla.

Käyttämättömyys

Myöhemmin hankin uuden kannettavan, joten miniläppäri jäi melkolailla unholaan. OSX-kokeilun jälkeen vaihdoin kyllä Mini 10v:n käyttöjärjestelmän Debianiin, kunnes nyt jälleen pitkän ajan päästä huomasin koneen olemassaolon. Päätin myydä koneen Huuto.netissä, jos joku vaikka vielä haluaisi hackintosh-yhteensopivaa konetta.

Windows XP takaisin

Vaikeinta koko koneen käytössä on tähän mennessä ollut Windows XP:n asentaminen takaisin ja näppäintarrojen liimojen puhdistaminen.  Onneksi liimapinnat lähtivät kuitenkin suhteellisen helposti. Jälkiviisaana voisi käyttöjärjestelmän osalta todeta, että olisi jo aluksi voinut ottaa kiintolevystä levykuvan talteen, mutta ajattelin yhden päivän WinXP-testailun jälkeen haluavani ajaa jatkossa joka tapauksessa jotain muuta käyttöjärjestelmää. Koneen myyminen ei ollut tuolloin mielessä.

Koneen mukana toimitettiin – melko poikkeuksellista kuin se nykyään onkin – fyysinen media. Harmi vain, että mediana toimi CD ja muutama DVD-levy, joille minikannettavassa ei ollut asemaa. Jouduin säätämään käytännössä kokonaisen vuorokauden käynnistyvän Windows-muistitikun onnistuneeseen tekemiseen ja Windows XP:n asentamiseen. Lopulta homma kuitenkin onnistui, ja sain Dellin takaisin uutta vastaavaksi.

Osta kone itsellesi!

Mikäli olet kiinnostunut ostamaan koneen, se löytyy tällä hetkellä huuto.net-palvelusta (MYYTY)!