Ensitunnelmia Kanadasta 30.6.2012
Vaimollani on Kanadan Montréalissa kielikurssi ranskaksi, ja olen tätä kirjoittaessa mukana matkalla. Saavuimme kaupunkiin eilen 29.6.2012 paikallista aikaa noin kello 20.30 ja majoitustiloille pääsimme lentoasemalta reilu puolitoista tuntia myöhemmin. Jo tähän mennessä kulttuurissa on ollut eroja, joita ajattelin kirjata ylös.
- Taksikuski käytti turvavyötä(!) ja kävi vieläpä henkilökohtaisesti varmistamassa, missä rakennuksessa majoituspaikkamme sijaitsee – sillä välin, kun odottelimme autossa!
- Autoissa on rekisterikilvet ainoastaan takana.
- Montréalin keskustassa on lukuisia kirkkoja. Siis oikeasti tässä lähialueella muutaman korttelin välein.
- Super Market tarkoittaa oikeasti suurta kauppakeskusta. Mikä tahansa pikkukauppa ei etuliitettä kanna.
- Pakkauskoot ovat suuria. Limupullot myydään litran ja 2 litran pulloissa ja “tavallisen kokoista” margariinipakettia oli vaikea löytää. Tarjolla oli lähinnä suuria ämpäreitä. Pääsääntöisesti herkkuja tuntuisi saavan puolet isommissa paketeissa kuin mihin on tottunut ja halvalla, kun taas kunnon ruoka on kallista.
- Hintamerkinnät tyyliin “Kaksi kappaletta kolmella dollarilla!!!” ja pienellä präntillä “yksi kpl 1.50$” ovat hämääviä. Onko tuossa nyt sitten määräalennusta ollenkaan? Olisiko kappalehinta sama, vaikka ostaisi kuinka monta tahansa? Muokkaus: Kyllä, kyseessä on tosiaankin vain ja ainoastaan markkinointikikka, jolla ihmiset saadaan ostamaan useampi tuote.
- Edellinen “kolmella dollarilla saa 2 kpl” merkitään täällä “2 / 3 $” eli juuri päinvastoin kuin jakolasku olisi.
- Kartoissa pohjoista ei piirretä aina ylös, vaan esimerkiksi saman ostoskeskuksen sisällä olevissa opastetauluissa rakennuksen pohjapiirustus on aina eri asennossa riippuen opastetaulun sijainnista. Harvinaisen vaikeaa hahmotuskyvyn kannalta, kun asiat vaihtavat paikkoja. Lisäksi koillisen suuntaan katuja edetessä siirrytään “idämmäs”. Miksei katuja ole tehty alkujaankin pääilmansuuntien suuntaisiksi?!
- Kämpän valokatkaisijat on sijoitettu aina ovenkarmista reilun 30 senttimetrin päähän. Epäintuitiivista, kun on tottunut hapuilemaan kytkintä heti vierestä.
- WC-pönttö on mukavan tuntuinen istua. Vettä on pöntössä vessan vetämisen jälkeen aina puolillaan, mikä näyttäisi tuhlaukselta Suomessa käytettäviin pönttöihin nähden. En ole kyllä tästä sataprosenttisen varma – ehkä vesimäärä voi olla kutakuinkin samakin. Vessanpönttö vedetään kyljessä olevaa kahvaa kääntämällä, jolloin vettä lisätään ensin runsaasti, minkä jälkeen koko vesimäärä slurpsahtaa lähes kerralla putkistoon vähän samoin kuin lentokoneiden tai VR:n uusien junanvaunujen vessoissa.
- Suihku on pieni muovinen kaukalo, jonka oviaukko peitetään suihkuverholla. Suihkun suutinosa on kiinteästi ylhäällä tietyssä kulmassa eikä sen asentoa voi säätää mitenkään.
- Suihkussa on yksi kahva, jota voi kääntää 180 astetta. Kahvassa on ainoastaan kolme aluetta seuraavassa järjestyksessä oikealta vasemmalle: OFF – COLD – HOT. Tämä tarkoittaa sitä, että kun kahvasta kääntää, suihku on heti täysillä ja ensimmäisenä tulee aina erittäin kylmää vettä. Kylmän alun välttämiseksi taidan ensi suihkukerralla avata suihkun verhon toiselta puolelta hetkeksi kuumalle puolelle.
- Kun suihku on täysillä, paine on kova ja koko koppi höyrystyy täyteen vesihöyryä niin, että hengittäminen on vaikeaa. Noh, on siinä hyväkin puoli, kun tukalan olon takia ei tule ainakaan tuhlattua vettä.
- Vessan valokatkaisija kytkee samalla liesituulettimen kaltaisen ilmanvaihtopropellin vessan katossa. Huonona juttuna siis se, että joka kerta kun käy vessassa ja sytyttää valot, hurisee tuuletin kovaäänisesti.
- Lämpötila on näin kesä-heinäkuun vaihteessa koko ajan 20 ja 30 celsius-asteen välillä. Vettä täytyy muistaa juoda paljon.
- Hintalappujen hintoihin lisätään joissain tapauksissa vielä vero riippuen tuotetyypistä ja tarjoilijoille yms. asiakaspalvelijoille maksetaan tippiä 15%. En ole varma, olisiko ensimmäisen päivän taksikuskille kuulunut hyvien tapojen mukaan vielä erikseen antaa ylimääräistä vai sisälsikö taksimatkan hinta jo tipin. Ainakin matkan hinta oli sama kuin yliopiston esitteessä mainittiin.
- Ruokatuotteiden tuoteselosteet ovat ihanan suuria ja selkeitä lukea, vaikkakaan ainesosia ei ole eritelty kovin seikkaperäisesti.
- Jääkaapin pakasteosassa ei ole erillistä ovea lainkaan.
- Käytännössä kaikki puhelimet myydään operaattoreiden kytkysopimuksina.
- Ranskan kieltä käytetään joka paikassa. Jos aloittaa keskustelun ranskaksi, vastapuoli saattaa kielimuuritilanteessa vaihtaa muutaman lauseen ajaksi puhumansa kielen englanniksi ja jatkaa sen jälkeen taas ranskalla. En itse puhu ranskaa, mutta vaimoni osaa sitä.
- Jalankulkijoiden liikennevalot ovat sellaisia elokuvista tuttuja, joissa on joko valkoinen jalankulkijasymboli (“saa kulkea”) tai keltainen kämmenen muotoinen LED-sarja (“seis”). Useissa valoissa LED-taulun alaosassa näkyy alas laskeva luku 9:stä 0:aan jalankulkijoille merkiksi valojen tilan tulevasta muutoksesta. Luvun laskiessa käsisymboli vilkkuu ja nollan kohdalla se jää palamaan yhtäjaksoisesti.
- Pyöräilijöille on oma pyöräkaista ajoradan reunassa! Tuollaisia saisi olla Suomessakin. Täällä nuo ovat paikoin jopa autokaistan levyisiä.
- Majoitushuoneessamme on niin paljon ulkomuodoltaan kaasukäyttöistä liettä muistuttava kierulanmuotoisella vastuksella varustettu levy, että ehdimme jo ostaa sitä varten askillisen tulitikkuja. Todellisuudessa levy lämpeneekin kytkintä pyöräyttämällä ihan kuin kotosuomessakin.
- Levyjä on kaksi, etu- ja takalevy. Käyttöpaneeli niille näyttää tältä: Vasemmanpuoleinen kytkin liittyykin epäloogisesti tuohon alempaan tekstiin ja oikeanpuoleinen ylempään! Miksiköhän ihmeessä, kun näitä länsimaalaisia kieliä kuitenkin luetaan vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas?
- Kämpässä ei ole uunia tai mikroaaltouunia. 🙁 Ruokaa voi siis valmistaa ainoastaan kattiloiden ja paistinpannujen avulla.
Sellaisetpa olivat alkuhuomioni matkasta kulttuuristen eroavaisuuksien osalta.
Päiväkirjamaiseksi muistiinpanoksi mainittakoon, että täällä on menossa jazz-festivaali, jonka yksi ilmaisista (lasten)konserteista tulikin kuultua ensimmäistä kertaa läheisessä ostoskeskuksessa käydessä. Bändillä oli upeita sovituksia vanhoista saksofonikappaleista.
Piakkoin alkaa myös Juste Pour Rire -televisio-ohjelman eli Just For Laughsin eli suomenkieliseltä nimeltään Pilanpäiten-sarjan oma festivaali Montréalissa! Toivottavasti ei jouduta piilokameraan! 😉 Toisaalta olisihan ohjelman tekoa mukava seurata vierestä tai jopa noinkin läheltä, että mukaan joutuisi.
Tällaisiapa mietteitä tänään 30.6.2012. Seuraavassa blogauksessa mahdollisesti lisää matkatunnelmia.