Radioamatööriydestä
Osallistuin keväällä Keski-Suomen radioamatöörit ry:n järjestämälle radioamatöörikurssille. Ajattelin kertoa hieman harrastuksesta ja mietteitä näin uutena harrastajana.
Mitä radioamatööriys on?
Radioamatööri (ham radio operator, slangina hami tai hamssi) on henkilö, joka pyrkii pitämään radioyhteyksiä toisten radioamatöörien kanssa ja ymmärtämään käytettävää radiotekniikkaa. Radioamatööriasemat ovat luvanvaraisia, joten amatööriksi haluavan on suoritettava moduuleista koostuva tutkinto. Pelkkään vastaanottoon kykenevällä laitteella yhteyksien kuunteleminen on kuitenkin täysin sallittua ilman tutkintoja. Tällaista kuuntelua kutsutaan kuuntelija-amatööritoiminnaksi. Radioamatööriaseman omistajan valvoessa voi myös pätevyystutkinnoton, esimerkiksi juuri kuuntelija-amatööri tai muuten toiminnasta kiinnostunut, kokeilla amatööriasemalta lähettämistä.
Wikipediassa pelkkä sana amatööri on määritelty seuraavasti:
Sanana amatööri perustuu latinan verbiin amare, rakastaa. Tästä johdettu amator[2], kirjaimellisesti “rakastaja”, viittaa siihen, että amatööri voi suhtautua intohimoisesti (ammattilaista intohimoisemmin) kiinnostuksensa kohteeseen, harrastukseen.
Selkeyttävänä lienee hyvä mainita, että radioamatöörit eivät lähetä kaupallisten FM-radioasemien tavoin aalloille musiikkia tai omaa tuntien mittaista show’taan, vaan tarkoituksena on ylipäänsä saada kaksisuuntainen yhteys kahden aseman välille. Välillä homma vedetään aivan äärimmilleen, kun radioaaltoja yritetään esimerkiksi kimmottaa Kuun kautta toiselle puolen maapalloa mahdollisimman pienellä lähetysteholla itse rakennetun lähettimen avulla, mutta välillä halutaan vain pitää puheyhteyksiä kuulumisten vaihtoon lähistöllä asuvien amatöörien kesken.
Radioamatöörit kuittaavat pidetyt yhteydet lähetettämällä toisilleen QSL-kortit. Itselläni ei vielä ole omia QSL-kortteja, mutta eipä ole kyllä pidemmälle kantavaa laitteistoakaan.
Kaiken radioamatööriliikenteen on oltava salaamatonta ja julkista, joten ilmaiseksi puhelinyhteyden korvaajaksi viestintää ei voi täysin suoraan verrata. Toki tiettyä radioasemaa voi kutsua, mutta varsinaisen vastaanottajan ohella monet muutkin saattavat kuulla liikenteen. Tästä johtuen keskustelunaiheet ovat yleensä kuulumisten vaihtoa, säästä tai radiokeleistä puhumista tai muuta yleisluontoista.
Miten päädyin mukaan?
Viime vuonna huomasin paikallisen radioamatöörikerhon, Keski-Suomen radioamatöörit ry:n, tarjoaman kurssin turhan myöhään enkä muutenkaan opintojen alussa ehtinyt ottaa enää uutta harrastusta jo muiden uusien iltamenojen lisäksi. Nyt vuosi myöhemmin päätin osallistua kurssille, kun sellainen sattui sopivaan aikaan käynnistymään vieläpä sopivalle viikonpäivälle.
Kurssin parissa taisi mennä kolmisen kuukautta, vaikka aika tuntui kyllä vierähtävän yhdessä hujauksessa. Parin tunnin mittaisia tapaamisia oli kerran viikossa OH6AD-kerhoaseman tiloissa. Tutkintoon pakolliset K-“yleismoduuli” ja T1-tekniikkamoduuli suoritettiin Viestintäviraston ja Suomen Radioamatööriliiton valtuuttaman radioamatöörin johdolla, ja toukokuussa 2011 sain virallisen radioamatöörin pätevyystodistuksen.
Harrastustoimintani tähän saakka
Aloin käydä jo kurssin loppuvaiheessa kerhoilloissa, joissa positiivisena yllätyksenä kokoontui parrakkaiden miesten lisäksi myös nuorempaa väkeä. Pidin ensimmäisen radioamatööriyhteyteni eli “hiki-QSO“:n kerhon asemalta niin sanottuna second operatorina jo pätevän radioamatöörin valvonnassa. Vasta-asemana oli englantilainen asema, joka sai käyttää tavanomaisen M-alkuisen kutsumerkkinsä sijaan MR-alkuista kutsumerkkiä kuninkaallisten häiden kunniaksi. Ensimmäinen amatööriyhteyteni oli siis erikoiskutsua käyttävälle asemalle ja vieläpä suht kauaksikin!
Oman radioaseman ja -kutsun omistamisesta täytyy maksaa taajuusmaksua vuodessa 19 euroa, joten ajattelin aluksi, että tyytyisin kerhoiltojen tarjoamaan mahdollisuuteen käyttää HF-radiolaitteita. En siis heti hakenut omaa asemalupaa, vaan ajattelin pihistellä hieman ja odotella myöhempään. Lopulta kuitenkin päädyin lähettämään Viestintävirastolle hakemuksen ja kesäkuun puolella sain luvan lähetintä varten sekä ikioman asematunnukseni, OH6FYX.
Vaihtoehtona, jota harkitsin, olisi ollut säästää rahaa noin 170 euron verran ja ostaa oma vapaasti (tiettyjen sääntöjen mukaan) valittavissa oleva kutsumerkki, mutta päädyin lopulta tuohon ilmaisempaan vaihtoehtoon, jossa ainoastaan tunnuksessa olevan – entistä läänijakoa kuvaavan numeron – sai päättää itse.
Kalustoa
Baofeng-valmistajan käsikapulan ulkoiluttamista syysleirillä
Hankin VHF– ja UHF-taajuuksilla toimivan (halpis)käsiradion, jonka on valmistanut kiinalainen Baofeng. Kyseisessä UV-3R-käsikapulassa on lähetystehoa 2 W, ja sillä pääsee esimerkiksi Jyväskylän alueen toistinasemille OH6RAD ja OH6RUJ. Juttukavereita siis löytyy. Iloa minulle on jo pelkästä vastaanottomahdollisuudesta, sillä laite vastaanottaa liikennettä kiitettävästi. Oheiskrääsääkin sai mukavasti: mukana tuli vyöpidikkeen ja rannehihnan lisäksi kaksi antennia, laturitelakka sekä handsfree-korvanappi mikrofonilla. Noiden lisäksi minulla on ylimääräisinä laitteeseen toinen tarvikeakku sekä SMA->BNC-liitinadapteri. Kaikki tämä tuli maksamaan vain hieman reilut neljäkymppiä, joten halvalla voi harrastuksen ainakin kaluston puolesta aloittaa.
Lisäksi sain eräältä kerhomme jäsenistä vanhan “Mopen” eli Nokian/Mobiran valmistaman NMT-puhelimen, joka on modattu radioamatöörikäyttöön. Siihen sain virtalähteen vasta jokin aika sitten, joten laitteesta kertominen jäänee johonkin myöhempään blogimerkintään, jolloin minulla on toivottavasti enemmän kokemusta Mopella workkimisestakin.
Loppusanat
Yleisesti radioamatöörit tuntuvat olevan mukavia ja avuliaita. Uusia harrastajia neuvotaan ja vanhoja harrastajilta käytöstä pois jääneitä radioita, ns. kirppuja, kierrätetään. Jos Internet joskus hajoaa, minulla on ainakin yhä tapa pitää yhteyttä muihin.
On hienoa, että löysin Jyväskylästä ja maailmalta tällaisen yhteisön!
73 de Jouni OH6FYX